12. päivä helmikuuta 2012 kello 14:30 kategoriaan Musiikki
Amerikkalainen laulaja-näyttelijä Whitney Houston on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Kalifornian Beverly Hillsissä. Kuolinsyy ei ole toistaiseksi varmistunut, mutta poliisin mukaan hotellihuoneesta ei löytynyt merkkejä rikoksesta. Houston oli kuollessaan 48-vuotias.
Vahvasta lauluäänestään tunnettu Houston oli esikuva monelle nuoremmille kollegoilleen. Hänen laulu-uransa lähti todelliseen nousuun 80-luvun alussa, ja laulajan nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1985. Albumilta julkaistut singlet, kuten “Saving All My Love For You” sekä “How Will I Know” siivittivät silloisen 22-vuotiaan laulajattaren maailmanlaajuiselle kiertueelle.
Näyttelijäuransa kohokohta Houstonille oli vuoden 1992 elokuva “Bodyguard”, jossa vastanäyttelijänä oli Kevin Costner. Elokuvan soundtrack oli myös huippumenestys, minkä takasi superhitiksi noussut Dolly Parton -cover-kappale “I Will Always Love You”.
Houston joutui jäämään vuosituhannen alussa tauolle, osaksi taustalla velloneiden huume- ja parisuhdeongelmien takia. Avioliitto R&B-laulaja Bobby Brownin kanssa päättyi eroon vuonna 2006. Samoihin aikoihin huhut Houstonin vieroitukseen palaamisesta kumottiin kuitenkin perättömiksi. Vuonna 2009 laulajan odotettu comeback sai puhtia uudesta “I Look To You” -albumista.
Alla Bodyguard-elokuvan soundtrackin hittikappale, jossa Whitneyn tunteikas laulutulkinta on parhaimmillaan.
Jutun avainsanat: whitney houston. Klikkaamalla avainsanaa listataan muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Jutun lyhyt osoite on viihde24.com/174